Kasvukausi 2016

Kasvukausi 2016 on Kaupunkilaisten Oman Pellon 6. viljelykausi. Pellon maata hoitavat Heidi, Sandro, Pentti ja tietysti kaikki vierailevat tähdet. Puutarhuri Sandro Wüthrich työskentelee huhtikuusta heinäkuun loppuun. Hortonomi, vastuuviljelijä, Heidi Hovi vastaa pellon toiminnasta huhtikuusta marraskuun loppuun ja laitevastaava Pentti Okkonen löytyy pellolta toukokuusta marraskuun puoleen väliin saakka. Ruokaosuuskunnan pellolla on virkistävää puutarhatoimintaa, yhteistalkoita, maan hoitoa, ympäristöstä huolehtimista ja ruoan tuotantoon vaikuttamista. Luomuviljelyharjoittelijat työssäoppivat pellolla ja osuuskuntalaiset osallistuvat oman ruokansa tuotantoon.

Oman Pellon kasvulohkot sekä viljeltävien kasvien paikat 2016

Oman Pellon kasvulohkot sekä viljeltävien kasvien paikat 2016

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Biodynaaminen Oma pelto sijaitsee Vallinojalla, Vantaan steiner-koulun kupeessa. Pellolla viljellään luonnonmukaisesti sekä monimuotoisesti vihanneksia ja viljelykiertoon kuuluu maata parantavaa viherlannoitusta. Pellon lisäksi tilaan kuuluu Mustosen monivuotinen virkistyspuutarha kasvihuoneineen. Puutarha sijaitsee Tussinkosken luonnonsuojelualueen kupeessa noin kilometrin päässä pellosta. Vuonna 2016 sadonjakeluita on tuttuun tapaan joka tiistai ja/tai keskiviikko. Sadonjaot alkavat juhannusviikolla, jäävät heinäkuussa kolmen viikon tauolle ja jatkuvat heinäkuun lopulla marraskuun loppuun saakka. Sadonjaon vihannekset muuttuvat kauden mukaan ja osuuskuntalaiset syövät tuoretta ja puhdasta sesonkisatoa.

Pellon suuntaa-antava sato- ja työkalenteri

Pellon suuntaa-antava sato- ja työkalenteri

Oman pellon töitä voi seurata kalenterista, joka löytyy yhteystiedot välilehdeltä.  Kalenterimme ja aikataulumme muuttuvat säiden sekä koneiden toiminnan mukaan. Teemmehän töitä luonnon parissa. Isoja viikonlopputalkoita on kerran kuussa ja iltatalkoita(PeltoGym) on kerran viikossa toukokuusta alkaen. Pellolle saa tulla auttamaan aina, kun intoa on. Peltopuhelimeen voi soittaa ma – pe klo. 8 – 16 sekä talkoo-aikoina.